otsikkokuva

otsikkokuva

tiistai 6. tammikuuta 2015

Luonnonkosmetiikasta



Pyrin käyttämään luonnonkosmetiikkaa vähentääkseni omaa kemikaalikuormaani, sekä aiheuttaakseni ympäristölle mahdollisimman vähän kuormitusta. Minulta taannoin kysyttiin mitä luonnonkosmetiikkaa käytän arjessani. Useita tuotteita löytyy onneksi kohtuullisen helposti tavallisista marketeista. Lisäksi täydennän valikoimaani luontaistuotekaupoista ja Ruohonjuuresta saatavilla tuotteilla. Luonnonkosmetiikka eroaa tavallisesta kosmetiikasta siten, että se sisältää luonnosta peräisin olevia raaka-aineita, kun taas tavallinen kosmetiikka sisältää myös synteettisiä ainesosia. Synteettisiä ainesosia voivat olla esimerkiksi parabeenit, alumiini ja silikoni. Tavallisessa kosmetiikassa käytetyistä kemikaaleista ei ole tehty kaikista pitkäaikaistutkimuksia mahdollisista haittavaikutuksista, saati sitten ristikkäisvaikutuksista kemikaalien kesken.

Suihku- ja kasvopesuaineissa suosin kotimaisia Frantsilan tuotteita. Frantsilan tuotteita käytän niin hoitoaineessa, shampoossa, suihkusaippuassa, kasvojen puhdistusemulsiossa, kasvojen kuorintavoiteessa, hammastahnassa kuin huulirasvassakin. Käsirasvoissa suosin Lavera –merkin tuotteita. Laveran tuotteista löytyy myös hyviä meikkejä. Deodoranteista tällä hetkellä käytössä on Sante-merkkinen tuote. Pro luonnonkosmetikka -kotisivuilla on lueteltu kattavasti tuotesarjat, joista löytyy luonnonkosmetiikkaa.



Omien hiusteni värjäämisen lopetin, kun vuosien värjäämisen tuloksena aloin saamaan allergisia reaktioita. Päänahkani alkoi kutisemaan loppujen lopuksi aina värjäämisen jälkeen. Olin ajatellut värjääväni hiukseni vielä kerran kokeeksi Ruohonjuuresta ostamallani Herbatint-värillä, kunnes seuraamassani Kemikaalikimara-blogissa varoitettiin myös tämän aiheuttavan mahdollisesti allergisia reaktioita. Väripurkki lensikin sen siliän tien roskakoriin. Tuossa värissä nimittäin käytetään myös synteettisiä kemikaaleja, kuten tavallisessa hiusvärissä. Ja tavalliseksi hiusväriksi se paljastuikin, vaikka ekokaupasta ostaessani oletin sen olevan täysin kasviväriä. Tarkkana siis suosittelen olemaan kaikkia, jotka haluavat käyttää täysin luonnonkosmetiikka. Viherpesua ja harhaanjohtavaa markkinointia on pilvin pimein ja vastuu on lopulta kuluttajalla eli sinulla.

Täydellinen/epätäydellinen



Harva meistä on täydellinen. Ekologisuus ja ekohenkisyys ovat elämäntapoja, joihin pitää keskivertoihmisen herätä ja oppia. Monia oppivuosia on minulla itselläni jo takana, mutta tavoitteita on edelleen paljon saavuttamatta. Tärkeintä on pyrkiä tasapainoiseen elämään. Aloitetaan pienistä asioista. Muutetaan ensin omaa käyttäytymistä ja arvomaailmaa kestävämpään suuntaan. 

Arvomaailma ilmentyy mm. käytännön elämäntavoissa. Arvostan kauniisti kulunutta, kierrätettyä ja tuunattua sekä luovaa heittäytymistä. Tykkään värikkäästä sisustuksesta ja vaatteista. Samalla ihmettelen miten paljon ihmiset keskimäärin pukeutuvat turvallisiksi koettuihin väreihin, kuten mustaan, valkoiseen, harmaaseen ja ruskeaan. 

 Luovaa heittäytymistä 11.11.11. porukalla.

Monesti en oikein käsitä keskivertoihmisen ajatusmaailmaa, vaikka kovin sitä pyrinkin ymmärtämään. Elämän tarkoitus on tuskin ainakaan kuluttaminen ja shoppailu, josta moni näyttää tulevan ainakin näennäisesti hyvin onnelliseksi. En myöskään ymmärrä yletöntä vartalon leikkelemistä ja sitä mielikuvaa naisten ja miesten vartaloista, jota meille tuputetaan muotilehdissä. Ne ovat minulle ikään kuin tyhjiä ulkokuoria, joilta puuttuu henkinen ulottuvuus. En myöskään täysin ymmärrä ihmisiä, jotka menevät massan mukana melkein asiassa kuin asiassa. Koen heiltä puuttuvan oman ajattelun ja ilmaisun taito. Ei haluta erottautua. Ehkä siksi olenkin kulkenut omia polkujani niin kauan kuin muistan. 

Haluan omalla esimerkilläni näyttää, että elämäntapojen muuttaminen kestävämpään suuntaan on mahdollista ihan jokaisen kohdalla, kun lähdetään liikkeelle pienistä asioista. Tehdään se yhdessä, sillä yhdessä kaikki on helpompaa.

Minä mutkaisten polkujeni kulkija



Olen oman mutkaisten polkujeni kulkija. Maailmassa, kun on niin monta ihmeellistä asiaa nähtävä ja kokeiltava. Uuden oppiminen on minulle elämäntapa, koska valmiita vastauksia on niin vähän tässä maailmassa. Monet asiat ovat myös hyvin moniulotteisia, ja siksi ovat niin kiintoisia. Olen koulutukseltani kestävän kehityksen ympäristösuunnittelija sekä liiketalouden tradenomi. Pidän poikkitieteellisestä ajatustavasta. Minusta on kiintoisaa ymmärtää elämäntapaa ja ajatusmaailmaa aikojen alusta. Millaisena silloin nähtiin luonto, ihmiset ja eläimet sekä kaikki taivaan ja maan välillä. Olemme menettäneet paljon kadottaessamme kunnioituksen ja yhteyden luontoon. Haluan myös ymmärtää miksi maailman meno on sellainen kuin se nykyään on, ja millaisten keinojen avulla voimme saavuttaa kestävän kehityksen mukaisen olotilan. Pääset siis lukijana mukaan mutkaisille poluilleni seurakseni.