Raahen jätinkirkko – Suomen Stonehenge

Poikkesimme viime vuonna kesälomaretkellä Raahen Pattijoen Ylipään esihistoriallisella Kastellin linnanraunioilla eli jätinkirkolla. Jätinkirkot ovat maamme kivikauden aikaisista monumenteista suurimpia. Itse olin hyvin innoissani päästyämme paikalle, koska olin kuullut niin mielenkiintoisia tarinoita paikasta. Tosin toinen matkaseuralaisestani oli toista mieltä. Hänen mielestään jätinkirkon kivet maastossa olivat pelkkiä kiviä. Mutta näkemyksensä ja mielipiteensä on kullakin. Onhan tosiasia muutenkin, että jätinkirkkojen merkitystä ei saada varmuudella välttämättä koskaan selville.

Raahen Pattijoen jätinkirkko on löytyneistä jätinkirkoista maamme suurin ja tunnetuin monumenttirakentamisen alkuja. Sen on arvioitu olevan 4700-4500 vuotta vanha. Jätinkirkko on koottu kivistä suorakaiteen muotoiseksi kehävalliksi, jossa kulmat ovat pyöristyneet. Kooltaan se on 58mx36m. Jokaisella kehävallin sivulla on painaumia, jotka on tulkittu porttiaukoiksi. Jätinkirkon lähellä on lisäksi kiviröykkiötä,  palokivikumpuja ja muutama asuinpainanne.

Kehävallissa ja jätinkirkon lähistöllä voi olla yleisesti myös pystykiviä, menhirejä, joista osa makaa nykyisin maassa. Niillä on voitu osoittaa tietty suunta.

Jätinkirkon olemassaololle on ajateltu olevan erilaisia syitä. Sen on ajateltu liittyvän hylkeenpyyntiin, puolustusvarustukseen, tai seremoniapaikkaan. Tuoreimmassa teoriassa jätinkirkon avulla on voitu seurata auringon asemaa taivaalla. Porttiaukot ovat suhteessa tasauspäivien auringonnousuihin ja -laskuihin, eli niistä on havaittu Auringon asemaa taivaalla vuoden tärkeimpinä Auringon kulkuun liittyvinä ajankohtina. Jätinkirkko on ollut siis ikään kuin kalenteri, johon on voinut liittyä myös aurinkoon liittyvää hengellistä ja rituaalista merkitystä ja käyttötarkoitusta. Jätinkirkoilla saattaisi olla myös yhteys Euroopan suuriin kivikautisiin kehävallirakennelmiin ja niistä esitettyihin tulkintoihin. Suomen jätinkirkoilla voi olla siis yhteys esimerkiksi Euroopan tunnetuimpaan Stonehengeen Englannin Wiltshiressa. Mielenkiintoista, eikö totta!

Historiallista korkeakulttuuriamme, jätinkirkkoja, uhkaa rakentaminen ja koneellinen voimallinen metsänhoito. Eli suosittelen käymään näissä kohteissa niin kauan, kuin se on vielä mahdollista. Raahen Pattijoen jätinkirkko pyrkii UNESCO:n maailmanperintöluetteloon, mutta ehtiikö se sinne ajoissa, jotta sen lähimaisema säilyy muinaismuistolle sopivana. Jätinkirkon luo etsiessä, kannattaa laittaa navigaattoriin osoitteeksi Linnalantie 74. Käydessä kohteella tulee pitää mielessä muinaismuistolain tuomat rajoitteet, eli muinaisjäännöstä ei siis saa vahingoittaa, eikä siihen saa kajota.
  

LÄHTEET
http://raahe.fi/matkailu/kastellin_linnanrauniot
http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/megaliittiarvoitus_meillakin
https://www.avaruus.fi/uutiset/kaukoputket-ja-observatoriot/suomen-suurin-arkeoastronominen-loyto-muinaisista-jatinkirkoista-havaittiin-aurinkoa.html
http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/jatinkirkko-vie-raahea-kartalle/352407/ 

Green Care ja luontoyhteysmenetelmät

Oma erityinen kiinnostuksen kohteeni on Green Care ala. Kyseinen ala on tarkoitettu kehittämään maaseudun ja haja-asutusalueiden palveluja ja luomaan työpaikkoja. Green Care perustuu mm. erilaisiin luonto- ja eläinlähtöisiin menetelmiin, joita käytetään erilaisissa ympäristöissä, kuten metsässä ja maaseudulla. Tavoitteena siinä on toiminta, jolla edistetään ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua. Green Care toimintaa voi olla esimerkiksi matkailu-, hyvinvointi-, opetus-, kuntoutus- ja hoiva-alalla. Hyvinvointia lisäävät vaikutukset syntyvät mm. luonnon elvyttävyyden, osallisuuden ja kokemuksellisuuden avulla. Tulevaisuusorganisaationa Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra pitää Green Care -ajattelua merkittävänä asiana. Sitra edistää osaltaan uusia mahdollisuuksia kestävään hyvinvointiin tähtäävään liiketoimintaan. Green Care toiminta pohjautuu ekopsykologiaan. Ekopsykologia on poikkitieteellinen ala, joka sisältää ekofilosofiaa, ympäristöpsykologiaa, ympäristönsuojelua ja -kasvatusta, ekopsykiatriaa, ekologiaa, kansanperinnettä, sekä henkisyyttä.

Erityisen innostunut olen erilaisista luontoyhteysmenetelmistä. Luontoyhteysmenetelmien avulla voidaan rakentaa kokemuksellinen suora luontoyhteys, joka on osa vuosituhansia vanhaa elämäntapaa. Samalla tutustutaan omiin juuriimme ja niiden kautta meille avautuu mahdollisuuksien polku. Esi-isiemme elämänviisaus ja ymmärrys ovat kullanarvoisia, kun pyritään tasapainoiseen luontosuhteeseen. Luontoyhteyden kautta voidaan löytää myös luonnon ja ympäristön arvo, sillä kokonaisvaltaiseen luontosuhteeseen kuuluu olennaisena osana luontoa kunnioittava elämäntapa. Luonnossa voidaan myös elpyä kokonaisvaltaisesti, kun tulee mahdollisuus pysähtymiselle ja tasapainon löytämiselle. Luontoyhteysmenetelmät ovat rajoja rikkovia ja avartavat näköaloja.

Luontoyhteysharjoituksissa harjoitellaan tietoisuustaitoja, syvennetään itsetuntemusta, kehitetään tunneälyä, lisätään omaa hyvinvointia ja voimavaroja, sekä tutustutaan omiin juuriimme. Luontoyhteysharjoitukset ovat tietoista harjoittelua, vaikkakin osa vaikutuksista vaikuttaa tiedostamatta meihin herkistyessämme aistimuksille. Vaikka luontoyhteysharjoitukset ovat tavoitteellisia, niissä vältetään suoritus- ja kilpailukeskeisyyttä. Harjoituksiin varataan tietoisesti myös aikaa hiljentymiselle ja pysähtymiselle. Luontoyhteysharjoituksissa kannattaa edetä askel kerrallaan, omaan tahtiin. Omat aiemmat elämänkokemukset, tiedot ja arvomaailma vaikuttavat yksilöllisesti siihen, miten jokainen kokee luontoyhteysharjoitukset.

Tulen kertomaan blogissani erilaisista luontoyhteysmenetelmistä tuonnempana. Tosin yksi luontoyhteysharjoitus on jo ollutkin blogikirjoituksessani mukana. Olen saanut kunnian syvähaastatella ja keskustella pitkällisesti luontoyhteysmenetelmistä muutamien alan asiantuntijoiden kanssa. Käytännönoppia luontoyhteysmenetelmistä olen itse hankkinut alan yhdeltä pioneeriltä, psykologi ja kasvatustieteen lisensiaatti, Riitta Wahlströmiltä. Riitalta sain myös hänen kirjoittaman mainion kirjan Eheyttävä luonto , joka löytyy nyt minulta kirjahyllystäni.

Olen tutustunut huolella myös seuraaviin julkaisuihin, joihin osaksi perustuu näkemykseni luontoyhteysharjoituksista. Suosittelen niitä kaikille, joita aihe kiinnostaa.
-Arvonen, S. 2014. Metsämieli. Luonnollinen menetelmä mielentaitoihin. Metsäkustannus.
-Heiskanen, I. & Kailo, K. (toim.) 2006. Ekopsykologia ja perinnetieto – Polkuja eheyteen. Helsinki: Green Spot
-Salonen, K. 2005. Mieli ja maisemat: Eko- ja ympäristöpsykologian näkökulma. Helsinki: Edita.
-Salonen, K. 2010. Mielen luonto: Eko- ja ympäristöpsykologian näkökulma. Helsinki: Green spot.

Green Caresta löytyy tietoa esimerkiksi seuraavista lähteistä:
- Green Care Finland. http://www.gcfinland.fi
- Sitra. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto. http://www.sitra.fi/hyvinvointi/luonto-ja-terveys
-Heikkilä, K. & Kirveennummi, A. 2013. Tulevaisuuskuvia luontokokemusten hyödyntämisestä. Sitra 20.8.2013. http://www.sitra.fi/artikkelit/luonto-ja-terveys/tulevaisuuskuvia-luontokokemusten-hyodyntamisesta
-International Community for Ecopsychology. http://www.ecopsychology.org/about-ecopsychology/
-Yli-Viikari, A., Lilja, T., Heikkilä, K., Kirveennummi, A., Kivinen, T., Partanen, U., Rantamäki-Lahtinen L. & Soini, K. 2009. Green Care – terveyttä ja hyvinvointia maatilalta. Maa- ja elintarviketalous 141. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. Jokioinen: MTT. http://www.mtt.fi/met/pdf/met141.pdf

Ympäristöasiat kiinnostavat monessa mielessä

Ympäristöasiat kiehtovat minua monessa mielessä jo senkin vuoksi, että ne liittyvät niin moneen asiaan.  Voisin veikata, että yleensä ihmisille tulee mieleen ensimmäisenä ympäristöasioista kierrätys ja jätehuolto. Mutta ympäristöasiat liittyvät moneen muuhunkin asiaan, kuten talous- ja liiketoimintaan, politiikkaan, kehitysaputoimintaan, kasvatusalaan, päivittäistavara-alaan, tuotteiden ja palveluiden tuotantotapoihin, markkinointiin, luonnontieteeseen, ympäristöturvallisuuteen, maankäytön suunnitteluun, ympäristötekniikkaan, maaseudun kehittämiseen, energian käyttöön, materiaalivirtojen kierron hallintaan, luonnonvarojen käyttöön, hyvinvointiin ja terveyteen… 

Ympäristöasioiden hoitaminen vaatii siis sirpaleisen kentän kokoamista ja yhteistyötä yli perinteisten sektorirajojen (julkinen, yksityinen, kolmas sektori). Usein myös yksinkertaistamme liikaa ratkaisuja, jotka liittyvät ympäristöasioihin. Kun yksinkertaistamme liikaa, meille tulee usein yllätyksenä luonnonjärjestelmien palautemekanismit ja sivuvaikutukset, joita emme ole osanneet huomioida. Jätämme tällöin monimutkaisissa ja monitahoisissa asioissa huomioimatta oleellisia syy-seuraussuhteita.

Monessa asiassa ympäristöasioiden huomioiminen riippuu siitä minkälaisesta näkövinkkelistä asioita katsoo. Ikään kuin kenen edun mukaisesti mennään missäkin asiassa. Viherpesu on tämän ajan vitsaus. Mielikuvilla voidaan luoda illuusioita esimerkiksi tuotteiden ja palveluiden epätodellisesta ympäristöystävällisyydestä. Ihmisiä siis harhaanjohdetaan usein tahallisesti esimerkiksi painottamalla markkinoinnissa positiivisia asioita ja vaikenemalla tietyistä negatiivisista asioista. Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat tärkeitä, kun ajatellaan päättäjien, vaikuttajien, tutkijoiden ja rahoittajien sidonnaisuuksia. Sidonnaisuuksien lisäksi yhteiskuntaa ohjaavat arvomaailma ja oletukset.  

Yhteiskunnassamme ei saisi korostua liikaa oman edun tavoittelu yhteisen edun ja ympäristön kustannuksella. Ympäristöasioissa tulee huomioida asioiden monitahoisuus ja olla sen vuoksi avoimen läpinäkyviä näihin liittyvissä asioissa. Ennen kaikkea on tärkeää huomioida pitkän aikavälin syy-seuraussuhteet. Tämä on ala, joka herättää monissa tunteita ja mielipiteitä puolin ja toisin.

Musiikin viemää

Pidän monenlaisesta musiikista, joista mainittakoon raskaampi rock/heavy ja pop/dance. Harvemmin Etelä-Suomen radiotaajuuksilla kuitenkaan kuulee sellaista musiikkia, josta nyt aion kertoa teille hyvät lukijat. Haluan nostaa kyseistä musiikkia esille juuri sen vuoksi, että sitä kuulee niin harvoin missään.

Pidän mielettömästi joikaamisesta yhdistettynä moderniin soitinmusiikkiin ja yksi suosikki artisteistani onkin Inarin Angelin kylästä kotoisin oleva Ulla Pirttijärvi. Ulla Pirttijärvi aloitti uransa 80-luvulla Angelin tytöissä. Nykyään hän on mukana yhtyeessä Ulda. Tuorein Ulla Pirttijärven kokoonpano Solju esiintyy Ylen lähettämässä Uuden musiikin kilpailussa (UMK:ssa) helmikuussa 2015. Soljussa on mukana Ulla ja hänen tyttärensä Hildá.

Lempiartisteihini kuuluu lisäksi ehdottomasti norjalainen Mari Boine, joka yhdistää musiikissaan jazzia, folkia, rockia ja joikaamista. Mari Boine tunnetaan erityisesti siitä, että hän on nostanut saamelaismusiikin maailman tietoisuuteen.

Pidän myös färsaarelaisesta artistista nimeltä Eivør Pálsdóttir, jonka musiikki vaihtelee rockista jazziin, folkiin, pop-musiikkiin ja klassiseen musiikkiin.

Suosikkejani on myös tanskalais-färsaarelainen Valravn-yhtye, jonka musiikkia voisi kuivailla epätavalliseksi folk-musiikiksi. Yhtye on valitettavasti lopettanut vuonna 2013, mutta heidän tuotantonsa jää elämään tästäkin huolimatta.

 
Viime aikoina olen tutustunut Enontekijöltä kotoisin olevaa Wimme Saaren tuotantoon. Hän yhdistää joikaukseen erilaisia äänenmuodostustapoja ja monipuolisia melodioita.

**********************

Listaan tähän joitakin suosikkikappaleitani. Pääset kuuntelemaan niitä klikkaamalla kappaleen nimeä.

Ulla Pirttijärvi - Podel

Ulla Pirttijärvi - Mattharaku askai/In our foremothers' arms

Ulla Pirttijarvi - Nuortta silkkit/Northern Silk
(ja ylipäänsä Ulla Pirttijärven Mattharaku askai -levyn kaikki kappaleet ovat loistavia)

Eivør - Trøllabundin

Mari Boine - Vuoi Vuoi Mu

Mari Boine - e Lui Sola "Maze"

(ja ylipäänsä Mari Boinen Idjagiedas -levyn kaikki kappaleet ovat loistavia)

Valravn - Kelling

Valravn - Krummi

(ja ylipäänsä Valravn:in Koder på snor ja Valravn -levyjen kaikki kappaleet ovat loistavia)

Wimme - Gierran/Enchantment 

Luonnonlukutaito ja pyhyys maisemassa

Jotta ymmärtäisimme paremmin esi-isiemme maailmankatsomusta, meidän tulisi katsoa myös luontoa heidän silmin. Esi-isämme pitivät luontoa pyhänä, jota tuli kunnioittaa. Luonnossa ilmeni myös erityisen pyhiä paikkoja, joita lähestyttiin arvokkuudella. Pyhä-käsitteelle on erilaisia määritelmiä. Pyhän merkitys voi olla esimerkiksi raja tai rajattomuus, jossa aistitaan äärettömyys ja tuonpuoleisuus. Se on jotain hyvin kunnioitettavaa ja henkilökohtaista. Aikojen alussa pyhä on voinut olla esimerkiksi asia, esine, ilmiö, maa-alueen raja, merkkipaikka luonnossa, eläin, henkilö ja aika. Pyhästä nousee myytit, symbolit, sekä uskonnollis-rituaaliset ilmaisut, kuten laulut, tanssit ja näytelmät.

Suomalainen kansanusko on sisältänyt maailmankuvan, jonka maisemassa pyhyys ilmentyy eri tavoin. Maiseman ja maisemaelementin pyhyyttä on muistettu aikojen alussa perinteisten rituaalien mukaan. Maisemaelementin pyhyys on voinut ilmetä katsojalle silloin, kun katsoja on nöyrtynyt, avautunut sille, sekä osannut katsoa sitä oikeasta näkökulmasta, valaistuksesta ja suunnasta käsin. Maisemaelementin pyhä piiri kattaa myös elementin ympäröivän maisema.

Maiseman pyhä ilmentymä on metsä. Metsää on kunnioitettu aikojen alussa suuresti. Tämä siksi, että metsä ei ole kuulunut ihmiselle, vaan haltijoille. Haltijat pitävät metsästä ja sen eläimistä huolta. Metsä-sana onkin aikojen alussa merkinnyt kaukaista, reunaa, äärtä, sekä rajaa. Ja tämän rajan ylitykseen on tarvittu erilaisia rituaaleja, joilla on osoitettu kunnioitusta, ja pyydetty lupa saapua metsään. Metsää on pidetty pelottavana, sillä sen uskottiin pystyvän lumoamaan ihmisen. Metsän lumotessa ihmisen, hän joutuu metsänpeittoon, eli tuonpuoleiseen maailmaan. Pyhiä lehtoja on sijainnut pienillä kumpareilla, kivikkoisilla mäillä, sekä kallioisilla jylhillä jyrkänteillä. Pyhissä lehdoissa saattoi olla myös lähde, lampi, tai puro. Siellä on saattanut olla myös jokin merkittävä suurempi puu, pensas, tai sitten kivi, jolle on uhrattu.

Kuten voimme esimerkiksi kansalliseepoksestamme Kalevalasta havaita, erityisesti suuria puita pidettiin merkittävinä. Ne olivat elämänpuita, maailmanpuita. Tällaisia puita on pidetty välittäjinä maanalaisen, maanpäällisen ja taivaallisen välillä.

Metsästä löytyy myös Tapion pöytiä, joille tuotiin lahjoja. Tällainen Tapion pöytä löytyy Lohjalta.

Pyhissä lehdoissa voitiin alttarina käyttää myös siihen sopivia kiviä. Alttarille voitiin tuoda lahjoina esimerkiksi ruokaa, tai juomaa.

Kaikenlaiset kaaret ja portit suojasivat pahoja voimia, kateutta ja pahaa silmää vastaan. Niitä on käytetty erityisesti elämänkaaremme merkittävissä siirtymäkohdissa. Tällainen portti löytyy luontopolun varrelta Paimiosta (Luontopoluntie 54).

Pyhät kivet ja kalliot ovat muusta ympäristöstä erottuvia poikkeuksellisia muodostelmia, ja niissä voi olla halkeamia, luolia tai koloja. Erityisen pyhinä pidettiin kiviä ja kallioita, joissa voitiin nähdä ihmisen piirteitä. Tämä "kivi-ihmisen" pää löytyy Salon kaupungin Pahkavuoren kaupunginosan Vuorenmäen lehtoalueen juurelta.

 
Erikoisia luonnonmuodostumia pidettiin merkittävinä. Tässä jättiläisen valtaistuin, joka löytyy Uudenkaupungin Hakametsästä.

Maiseman pyhä ilmentymä on myös suo. Suoalueita on pidetty puolimaailmana, tai välitilana, jossa vesi ja maa kohtasivat. Sen erikoinen olemus on sekä elävien että kuolleiden aluetta, jossa molemmat maailmat ovat yhtä aikaa olemassa. Soilla on voitu nähdä toisinaan virvatulia, eli metaanipurkauksia, jotka syntyvät orgaanisten yhdisteiden hajoamisesta. Virvatulien on ajateltu palavan aarteiden päällä. Niiden on ajateltu olevan myös ihmisen viimeinen merkki tuonpuoleisesta. Virvatulien väri vaihtelee sinisestä keltaisen kautta vihertävään. Suosta ja lähteistä on saatu myös punaväriä, jonka on tulkittu kuvastavan verta, elämää ja tuonpuoleista. Väri on saatu rautapitoisista sideriittisaostumista ja sitä on käytetty muun muassa kalliomaalauksiin.

******************

Kulje luonnossa havainnoiden ympäröivää luontoa. Hidasta kulkua, jotta havainnointisi on tarkempaa. Harjoita maisemanlukutaitoasi ja etsi luonnosta erityisen pyhiä paikkoja. Löydettyäsi pyhän merkkejä luonnosta, kunnioita niitä haluamallasi tavalla (esimerkiksi lausumalla kiitoksen sanat, lausumalla runon, tuomalla ruokaa tai juomaa, laulamalla tai soittamalla, pitämällä hiljaisen hetken...).

****************

LÄHTEET:


Anttonen, V. 1996. Ihmisen ja maan rajat: ”Pyhä” kulttuurisena kategoriana. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Heiskanen, I. & Kailo, K. (toim.) 2006. Ekopsykologia ja perinnetieto – Polkuja eheyteen. Helsinki: Green Spot.

Kovalainen, R. & Seppo, S. 1997. Puiden kansa. Oulu: Kustannus Pohjoinen ja Perferia Publications.

Lappalainen, E. 2008. Soiden varhaiskäyttöä ja uskomuksia. Teoksessa Korhonen, R., Korpela, L. & Sarkkola, S. (toim.) 2008. Suomi – Suomaa: Soiden ja turpeen tutkimus sekä kestävä käyttö. Suoseura, Maahenki.

Laurén, K. 2006. Suo – sisulla ja sydämellä: Suomalaisten suokokemukset ja –kertomukset kulttuurisen luontosuhteen ilmentäjinä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Pentikäinen, J. & Miettinen, T. 2006, Pyhän merkkejä kivessä. Helsinki: Etnika.

Vilkka, L. 2014. Hyvä, pyhä, kaunis – henkinen suhde eläimiin ja luontoon. Luento. Salon taidemuseo Veturitalli. 23.4.2014. Rituaalimuseo. Seminaarin muistiinpanot.

Kalevala kansalliseepoksemme

Tutustuessani lähemmin muinaissuomalaiseen maailmankuvaan, en voi olla törmäämättä kansalliseepokseemme Kalevalaan. Halusin päästä syvemmälle sisälle Kalevalan tarinoihin ja siksi päätin lainata kirjastosta Juha Pentikäisen Kalevalan maailman. Pidin kirjaa erittäin mielenkiintoisena ja olisin ostanut sen heti, jos olisin löytänyt sen kirjakauppojen valikoimista. Julkaisu on valitettavasti sen verran vanha, etten sitä löytänyt niistä, joten päätin kirjoitella itselleni muistiin tärkeimpänä pitämäni asiat. Samalla ajattelin, että myös te lukijat saatatte olla niistä kiinnostuneita, joten olkaapa hyvät. Muistiinpanot mukailevat julkaisun tekstejä, ja alkuperäiset löydät siis oheisesta kirjasta:

Pentikäinen, J. 1989. Kalevalan maailma. Helsinki: Yliopistopaino.

Kalevalan myytit ja kertomukset kertovat kuinka maailma, ihminen, luomakunta ja kulttuurin keskeiset elementit luodaan ja näin perustelevat maailmanjärjestyksen. Kalevala on ”syntyjen” eepos. Vanhinta myyttiperinnettä ovat tarinat ilman linnusta, jonka munasta syntyivät taivas, maa, aurinko, kuu ja tähdet. Alkuaikaan liittyy myös kaaos, jossa elettiin ilman aurinkoa ja valoa pimeydessä.

Vanhan Kalevalan mukaan Väinämöinen oli luojajumala, joka alkumerellä kynti meret, loi luodot ja kasvatti karit. Väinämöisen polven päällä kokkolintu hautoi munia, jonka jälkeen Väinämöinen lausui luomissanat. Uuden Kalevalan mukaan maailmansyntyruno alkaa naisesta, Ilmattaresta, jonka tuuli ja vesi raskauttivat veden emoksi. Ilmatar anoo Ukko ylijumalan apua. Sotka munii Ilmatteren polven päälle munat, joista syntyy kosmos, saaret ja niemet. Väinämöinen syntyi Ilmattaresta avustamaan luomistyössä.

Myyttinen aikakäsitys on syklistä ja toistuvaa sekä kahden aikaulottuvuuden (alku- ja nykyajan) yhteen sulamista toisin, kuin historiallinen aika on taas lineaarista, jatkuvaa ja palautumatonta. Voidaan sanoa, että myytti on pyhää historiaa.

Lönnrot hahmotti jumala-käsitystä seuraavasti: korkein jumala oli Ukko ja muita alempia jumalolentoja olivat Tapio, Ahti, Lempo, Hiisi, Tuoni, Kalma, Louhi, Mielikki, Luonnottaret, Kuuttaret, Päivättäret, Otavattaret, Tuulettaret, Suvettaret, Etelättäret, Syöjättäret ja Tuonettaret. Huomiota kannattaa kiinnittää myös naispuolisten jumaluuksien määrään. Lähtökohtana luomisessa on luonto ja Jumala luojana.

Muinaissuomalainen kansa näki taivaan (taivaankannen) suuren osan vuodesta pimeänä tähdillä kirjailtuna ”kirjokantena”. Keskeisistä Kalevalan myyteistä onkin taivaanvalon vapauttaminen kaatamalla iso tammi. Tällöin päivä pääsi paistamaan ja kuu loistamaan. Iso tammi käsitetään olevan kansainvälisesti tunnettu ”maailmanpuu” tai ”elämänpuu”.

Suomalaisessa kansanuskossa taivaankannen keskus on taivaannapa, joka piti yllä taivaankantta (ilmakantta). Kirjokansi tähtineen kiersi paikoillaan pysyvää Pohjantähteä (pohjannaula, taivaantappi, maailmantappi).

Kalevalassa kuvataan karhumyyttiä, jossa olennaista on erityisesti karhun synnyn kuvaaminen. Karhumyytti on todennäköisemmin kivikautinen toteeminen perinne, jossa kerrotaan kantaäidin ja karhun aviosuhteesta.

Sammolla ajatellaan olevan yhteys vaurauteen ja hyvinvointiin. Mutta mikä sitten on Kalevalassa esiintyvä Sampo? Käsitykset Sammosta ovat vaihdelleet. Lönnrot käsitti yhden tulkinnan mukaan Sammon olevan jumalkuvapatsas.

Millainen paikka on Kalevalassa esiintyvä Pohjola? Sekä Kalevala, että Pohjola ovat suomalaisten asuttamia, joilla on yhteinen kieli. Pohjolan päähenkilöt ovat naisia ja Kalevalan miehiä. Kummassakin paikassa asuu toki molempien sukupuolten edustajia. Koska Pohjolassa ovat päähenkilöt naisia ja Kalevalassa miehiä, miesten kosioretket suuntautuvat yksi toisensa perään Pohjolaan. Sieltä miehet myös ryöstävät lopulta Sammon. Pohjolalla tarkoitetaan perimmäistä paikkaa. Maailma loppui tähän ja sieltä oli vaikea löytää pois. Adam Bremeniläisen kronikan mukaan terra feminarum (naisten maa) osuu kartalla Suomenniemelle. Sitä mukaa, kun maailmankuva avartui, myös tämä tuntematon maa siirtyi kauemmas. Useat antiikin ajan kirjoittajat kertovat, että pohjoisessa äärikolkassa on myrskyinen ja vaarallinen paikka, jossa asuu vauras kansa. Siellä on reikä, aukko, luola tai maailman portti, mistä syntyy pohjoistuuli.  Maailman porttia vartioivat myyttiset eläimet. Kysymyksessä onkin siis tuonpuoleinen matkakohde. Sinne mennään yliluonnollisin keinoin ja siellä on kaikki toisin kuin täällä. Suomalaisten muinaisrunojen maailmanvuori (Kivimäki, Kipuvuori) ja maailmanpuu sijaitsee pohjoisessa. Pohjoinen oli kolkko, kylmä ja vihamielinen vainajien maa, jota vahtivat mm. naisnoidat ja yliluonnolliset olennot. Toisaalta pohjoisessa oli suurimmat mahdolliset rikkaudet, onni, varallisuus ja shamaanien tietous.

Suomalaisen tietäjälaitoksen juuret arvellaan olevan shamanismissa. Voidaan sanoa, että Väinämöinen, Lemminkäinen ja Ilmarinen ovat esikuvallisina ensimmäisiä shamanoijia, parantajia ja tietäjiä, kun tunnetaan runojen taustalla oleva maailmankuva. Kalevalan sankari on shamanistinen tietäjä miekkamiehen sijasta. Muinaissuomalaisen hengenhistorian linjassa ovat sanojenetsijäsankarit, tuonellakävijäsankarit ja suohonlaulajasankarit. Shamanismissa olennaista on yhteys tämän ja yliluonnollisen maailman välillä. Shamanismissa kaikki liittyy kaikkeen. Se on ennemminkin maailmankuva, kuin uskonto. Shamaanin yksi rooleista on asiantuntevan perinteenkannattajan rooli. Keski- ja Etelä-Euroopassa pidettiin noituutta etenkin suomalaisten erityisoikeutena. Kalevalassa on useita runoja, jotka on osoitettu pohjautuvan selvästi shamanistiseen kulttuuriin. Runot ovat mm. myyttisiä kokemuksia ja ohjeellisia kuvauksia, miten tulee menetellä eri tilanteissa.

Näiden mukailtujen muistiinpanojen jälkeen, voit halutessasi tutustua esimerkiksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sivuilla tiivistettyyn Kalevalan sisältöön, joka on kirjoitettu selkeällä nykysuomen kirjakielellä. http://neba.finlit.fi/kalevala/index.php?m=1&l=1

Esi-isiemme maisemia ja asumuksia

Luonto oli läsnä esi-isiemme maailmassa vahvasti. Luontoa kunnioitettiin ja luontoyhteys oli vahva. Näiden syiden vuoksi olen kovin kiinnostunut esi-isiemme maailmankuvasta ja elämäntavoista. Nykypäivän ihminen on monessa tapauksessa erkaantunut liiaksi luonnosta, jonka vuoksi koetaan, että luontoa voidaan kohdella miten tahansa.

Esi-isiemme maailmankuvan ja elämäntapojen lisäksi minua kiinnostaa nähdä, millaisissa asumuksissa muinaiset suomalaiset mahdollisesti asustivat. Jos myös sinua kiinnostaa, miltä asumukset ovat näyttäneet, minkä kokoisia ne ovat mahdollisesti olleet, ja mistä materiaaleista asumukset on rakennettu, suosittelen käymään Oulun lähellä Yli-Iissä Kierikki-keskuksessa, ja tutustumaan aiheeseen. Paikka on ihan mielettömän hieno. Siellä on rekonstruktoituna oikeissa mittakaavoissa esi-isiemme asumuksia ja ne on luotu arkeologisilta kaivauksilta saadun tutkimustiedon perusteella. 

Muinaiskohteelle johtaa vankka lankkupolku, joten myös lastenvaunuilla ja pyörätuolilla pääsee kätevästi tutustumaan paikkaan. Tosin lankkupolku ei ulotu ihan rannalle, jossa on upottavaa hiekkaa. Lankkupolku johdattelee myös tutustumaan muinaisiin pyydyksiin ja ansoihin, jotka löytyvät polun varrelta konkreettisina luomuksina. 

  

Kierikissä on näyttely, joka esittelee kivikauden elämää Suomessa. Pääosin esineistö on Kierikistä arkeologisista kaivauksista löytynyttä. Yleisön on mahdollista osallistua arkeologisiin kaivauksiin, joita alueella tehdään yhä. Paikka on ollut muinoin vilkas asuin- ja kauppapaikka. 

Kierikin kivikauden kylä on paikka, jossa pääsee aidon tuntuisesti tutustumaan millaista on ollut elää muinaisuudessa. Suosittelen kiinnostuneita käymään siellä erityisesti joka kesäisen muinaismarkkinoiden aikaan. Lisätietoja löydät Kierikin nettisivuilta tai heidän facebook-sivuilta.