Ihmiset ovat usein mestareita yksinkertaistamaan monimutkaisia ja monitahoisia asioita. Se selkeyttää ja nopeuttaa asioiden omaksumista ja hyödyntämistä. Yksinkertaistamisessa piilee kuitenkin se vaara, että jätetään jotain oleellista huomioimatta monimutkaisissa ja monitahoisissa syy-seuraussuhteissa. Yksi yksinkertaistamisen muoto on uskomukset. Ne yksinkertaistavat ajattelua ja elämää.
Uskomukset voivat olla tiedostamattomia ja tiedostettuja ja ne koostuvat kokemuksista, asenteista, tavoista, suhtautumisesta ja palautteesta. Uskomukset eivät ole muuttumattomia, vaan ne muokkaantuvat jatkuvasti. Niihin voi sisältyä osia, jotka ovat peräisin esimerkiksi vanhemmilta, tai suvulta. Joissain tapauksissa uskomukset voivat rajoittaa ja häiritä ajattelua ja elämää.
Uskomuksissa ei sallita epävarmuutta tai epätietoisuutta. Uskomukset painottavat valmiiksi tietämistä, jolla tarkoitetaan sitä, että meidän tulisi tietää valmiiksi kaikki, vaikka maailmahan on täynnä selittämättömiä ihmeitä. Usein mukana saattaa olla osaamattomuutta ja epävarmuutta siitä, miten asiaan pitäisi suhtautua. Uskomuksia tulisikin tästä syystä kyseenalaistaa. Kaikkitietävyys on haitallista, koska tällöin ei voi oppia enää uutta. Kun saa luvan olla tietämätön, aukenee mahdollisuus uuteen näkökulmaan ja uuden oppimiseen. Epävarmuuden sietäminen voi olla myös kasvattava kokemus.
Se miksi tämänkertainen blogiaihe käsittelee uskomuksia, liittyy siihen, että jokaisen oma luontokäsitys perustuu uskomuksiin. Tämä pätee, niin modernin länsimaisen ihmisen, kuin alkuperäiskansan luontokäsityksiin. Alkuperäiskansojen uskomuksissa luonto on elämän antaja, rakastava ja henkinen. Siksi he kunnioittavat luontoa ja huolehtivat sen hyvinvoinnista. Erilaiset uskomukset ja näkemykset syntyvät erilaisten ympäristöjen ja kulttuurien vaikutuksesta, eikä kenenkään tapaa nähdä asioita voi pitää muita ylevämpänä ja arvokkaampana.
Tärkeintä on tulla tietoiseksi siitä, mihin oma ajattelu perustuu. Tällöin ihminen pystyy arvioimaan ajattelutapaansa ja mahdollisesti jopa muuttamaan sitä suuntaan tai toiseen. On vapauttavaa huomata, että kaikessa ei ehkä tarvitse ajatella niin kuin on opetettu, vaan voi rohkeasti rikkoa rajoja ja tottumuksia. Oman itsensä ymmärtämisen kautta voi löytää yhteyden itseensä ja maailmankaikkeuteen.
Meidän tulisi hyväksy se tosiasia, että maailmassa on äärettömän paljon enemmän kysymyksiä, kuin niihin on vastauksia.
Uskomuksista päästään pohtimaan tieteen uskottavuutta. Väitetään, että tiede tutkii objektiivisesti ja neutraalisti, mutta nykyään tutkijat myöntävät, että tämä ei pidä paikkaansa. Tiede nimittäin heijastaa aina aikalaiseetosta, sekä tutkijoiden (ja/tai myös rahoittajien) omia oletuksia ja arvoja. Usein näitä heijastumia vain ei tiedosteta.
Tieteen nimissä tehtävät tutkimusaiheet painottuvat aiheisiin, joihin on helpointa saada rahoitus. Tähän vaikuttaa tieteen oletus aiheen uskottavuudesta. Identtiset kaksoset Harri ja Ilkka Virolainen (molemmilla neljä maisterin tutkintoa ja yksi tohtorintutkinto) toteavat, että huomionarvoista on se, että länsimainen kulttuuri on ainut, joka on tehnyt esimerkiksi parapsykologisista ilmiöistä ongelman. Silloin, kun uusi tieto ja ilmiö eivät sovi tiedemiesten edustamaan paradigmaan (eli yleisesti hyväksytty tai oikeana pidetty teoria tai viitekehys), useat tiedemiehet tuntevat olonsa uhatuksi. Tämä asennetasolla oleva syy saattaa olla myös syy siihen, miksi yliluonnollisia ilmiöitä on tutkittu vähän, vaikka aihe on merkittävä. Yliluonnolliset ilmiöt eivät ole saavuttanut uskottavuutta tieteen näkökulmasta ja täten myös tutkimusaihetta haittaa rahoituksen puute. Merkittävää on lisäksi se, että esimerkiksi yliluonnollisten ilmiöiden todistamisen vaatimustaso on korkeampi kuin muilla tieteenaloilla. Usein näitä ilmiöitä halutaan tutkia laboratorio-oloissa. Laboratorio-oloissa tutkimista rajoittaa kuitenkin se, että näitä ilmiöitä tapahtuu todellisuudessa paljon laboratorio-oloja enemmän luonnollisissa ja spontaaneissa tilanteissa arjen keskellä. On olemassa dogmaattinen skeptisyys, joka pitää mahdottomina yliluonnollisia ilmiöitä. Tällöin kaikkien todisteiden, jotka puoltavat ilmiötä, uskotaan olevan automaattisesti paikkansa pitämättömiä. Mieli on silloin suljettu, havaintokyky on supistunut ja kanta on jo valmiiksi puolueellinen.
LÄHTEET:
Hirvi, J. 2006a. Kohti mielen ekologiaa: Järjestelmäajattelua ja muita ekologisen maailmankuvan rakennuspuita. Teoksessa Heiskanen, I. & Kailo, K. (toim.) 2006. Ekopsykologia ja perinnetieto – Polkuja eheyteen.
Kailo, K. 2006. Saunan mielenmaisema: Elämänkaarirituaalit ja suomalainen luontosuhde. Teoksessa Heiskanen, I. & Kailo, K. (toim.) 2006. Ekopsykologia ja perinnetieto – Polkuja eheyteen.
Salonen, K. 2005. Mieli ja maisemat: Eko- ja ympäristöpsykologian näkökulma.
Salonen, K. 2006. Ihminen on luontoa. Teoksessa Heiskanen, I. & Kailo, K. (toim.) 2006. Ekopsykologia ja perinnetieto – Polkuja eheyteen.
Salonen, K. 2010. Mielen luonto: Eko- ja ympäristöpsykologian näkökulma.
Suutala, M. 2006. Löydä luonto itsestäsi ja ole suomalainen! Teoksessa Heiskanen, I. & Kailo, K. (toim.) 2006. Ekopsykologia ja perinnetieto – Polkuja eheyteen.
Wahlström, R. 2006. Miten luonto kuntouttaa? Ekoterapiaa käytännössä. Teoksessa Heiskanen, I. & Kailo, K. (toim.) 2006. Ekopsykologia ja perinnetieto – Polkuja eheyteen.
Virolainen, H. & Virolainen, I. 2014. Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopedia.
