Luonnonlukutaito ja pyhyys maisemassa

Jotta ymmärtäisimme paremmin esi-isiemme maailmankatsomusta, meidän tulisi katsoa myös luontoa heidän silmin. Esi-isämme pitivät luontoa pyhänä, jota tuli kunnioittaa. Luonnossa ilmeni myös erityisen pyhiä paikkoja, joita lähestyttiin arvokkuudella. Pyhä-käsitteelle on erilaisia määritelmiä. Pyhän merkitys voi olla esimerkiksi raja tai rajattomuus, jossa aistitaan äärettömyys ja tuonpuoleisuus. Se on jotain hyvin kunnioitettavaa ja henkilökohtaista. Aikojen alussa pyhä on voinut olla esimerkiksi asia, esine, ilmiö, maa-alueen raja, merkkipaikka luonnossa, eläin, henkilö ja aika. Pyhästä nousee myytit, symbolit, sekä uskonnollis-rituaaliset ilmaisut, kuten laulut, tanssit ja näytelmät.

Suomalainen kansanusko on sisältänyt maailmankuvan, jonka maisemassa pyhyys ilmentyy eri tavoin. Maiseman ja maisemaelementin pyhyyttä on muistettu aikojen alussa perinteisten rituaalien mukaan. Maisemaelementin pyhyys on voinut ilmetä katsojalle silloin, kun katsoja on nöyrtynyt, avautunut sille, sekä osannut katsoa sitä oikeasta näkökulmasta, valaistuksesta ja suunnasta käsin. Maisemaelementin pyhä piiri kattaa myös elementin ympäröivän maisema.

Maiseman pyhä ilmentymä on metsä. Metsää on kunnioitettu aikojen alussa suuresti. Tämä siksi, että metsä ei ole kuulunut ihmiselle, vaan haltijoille. Haltijat pitävät metsästä ja sen eläimistä huolta. Metsä-sana onkin aikojen alussa merkinnyt kaukaista, reunaa, äärtä, sekä rajaa. Ja tämän rajan ylitykseen on tarvittu erilaisia rituaaleja, joilla on osoitettu kunnioitusta, ja pyydetty lupa saapua metsään. Metsää on pidetty pelottavana, sillä sen uskottiin pystyvän lumoamaan ihmisen. Metsän lumotessa ihmisen, hän joutuu metsänpeittoon, eli tuonpuoleiseen maailmaan. Pyhiä lehtoja on sijainnut pienillä kumpareilla, kivikkoisilla mäillä, sekä kallioisilla jylhillä jyrkänteillä. Pyhissä lehdoissa saattoi olla myös lähde, lampi, tai puro. Siellä on saattanut olla myös jokin merkittävä suurempi puu, pensas, tai sitten kivi, jolle on uhrattu.

Kuten voimme esimerkiksi kansalliseepoksestamme Kalevalasta havaita, erityisesti suuria puita pidettiin merkittävinä. Ne olivat elämänpuita, maailmanpuita. Tällaisia puita on pidetty välittäjinä maanalaisen, maanpäällisen ja taivaallisen välillä.

Metsästä löytyy myös Tapion pöytiä, joille tuotiin lahjoja. Tällainen Tapion pöytä löytyy Lohjalta.

Pyhissä lehdoissa voitiin alttarina käyttää myös siihen sopivia kiviä. Alttarille voitiin tuoda lahjoina esimerkiksi ruokaa, tai juomaa.

Kaikenlaiset kaaret ja portit suojasivat pahoja voimia, kateutta ja pahaa silmää vastaan. Niitä on käytetty erityisesti elämänkaaremme merkittävissä siirtymäkohdissa. Tällainen portti löytyy luontopolun varrelta Paimiosta (Luontopoluntie 54).

Pyhät kivet ja kalliot ovat muusta ympäristöstä erottuvia poikkeuksellisia muodostelmia, ja niissä voi olla halkeamia, luolia tai koloja. Erityisen pyhinä pidettiin kiviä ja kallioita, joissa voitiin nähdä ihmisen piirteitä. Tämä "kivi-ihmisen" pää löytyy Salon kaupungin Pahkavuoren kaupunginosan Vuorenmäen lehtoalueen juurelta.

 
Erikoisia luonnonmuodostumia pidettiin merkittävinä. Tässä jättiläisen valtaistuin, joka löytyy Uudenkaupungin Hakametsästä.

Maiseman pyhä ilmentymä on myös suo. Suoalueita on pidetty puolimaailmana, tai välitilana, jossa vesi ja maa kohtasivat. Sen erikoinen olemus on sekä elävien että kuolleiden aluetta, jossa molemmat maailmat ovat yhtä aikaa olemassa. Soilla on voitu nähdä toisinaan virvatulia, eli metaanipurkauksia, jotka syntyvät orgaanisten yhdisteiden hajoamisesta. Virvatulien on ajateltu palavan aarteiden päällä. Niiden on ajateltu olevan myös ihmisen viimeinen merkki tuonpuoleisesta. Virvatulien väri vaihtelee sinisestä keltaisen kautta vihertävään. Suosta ja lähteistä on saatu myös punaväriä, jonka on tulkittu kuvastavan verta, elämää ja tuonpuoleista. Väri on saatu rautapitoisista sideriittisaostumista ja sitä on käytetty muun muassa kalliomaalauksiin.

******************

Kulje luonnossa havainnoiden ympäröivää luontoa. Hidasta kulkua, jotta havainnointisi on tarkempaa. Harjoita maisemanlukutaitoasi ja etsi luonnosta erityisen pyhiä paikkoja. Löydettyäsi pyhän merkkejä luonnosta, kunnioita niitä haluamallasi tavalla (esimerkiksi lausumalla kiitoksen sanat, lausumalla runon, tuomalla ruokaa tai juomaa, laulamalla tai soittamalla, pitämällä hiljaisen hetken...).

****************

LÄHTEET:


Anttonen, V. 1996. Ihmisen ja maan rajat: ”Pyhä” kulttuurisena kategoriana. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Heiskanen, I. & Kailo, K. (toim.) 2006. Ekopsykologia ja perinnetieto – Polkuja eheyteen. Helsinki: Green Spot.

Kovalainen, R. & Seppo, S. 1997. Puiden kansa. Oulu: Kustannus Pohjoinen ja Perferia Publications.

Lappalainen, E. 2008. Soiden varhaiskäyttöä ja uskomuksia. Teoksessa Korhonen, R., Korpela, L. & Sarkkola, S. (toim.) 2008. Suomi – Suomaa: Soiden ja turpeen tutkimus sekä kestävä käyttö. Suoseura, Maahenki.

Laurén, K. 2006. Suo – sisulla ja sydämellä: Suomalaisten suokokemukset ja –kertomukset kulttuurisen luontosuhteen ilmentäjinä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Pentikäinen, J. & Miettinen, T. 2006, Pyhän merkkejä kivessä. Helsinki: Etnika.

Vilkka, L. 2014. Hyvä, pyhä, kaunis – henkinen suhde eläimiin ja luontoon. Luento. Salon taidemuseo Veturitalli. 23.4.2014. Rituaalimuseo. Seminaarin muistiinpanot.

Kalevala kansalliseepoksemme

Tutustuessani lähemmin muinaissuomalaiseen maailmankuvaan, en voi olla törmäämättä kansalliseepokseemme Kalevalaan. Halusin päästä syvemmälle sisälle Kalevalan tarinoihin ja siksi päätin lainata kirjastosta Juha Pentikäisen Kalevalan maailman. Pidin kirjaa erittäin mielenkiintoisena ja olisin ostanut sen heti, jos olisin löytänyt sen kirjakauppojen valikoimista. Julkaisu on valitettavasti sen verran vanha, etten sitä löytänyt niistä, joten päätin kirjoitella itselleni muistiin tärkeimpänä pitämäni asiat. Samalla ajattelin, että myös te lukijat saatatte olla niistä kiinnostuneita, joten olkaapa hyvät. Muistiinpanot mukailevat julkaisun tekstejä, ja alkuperäiset löydät siis oheisesta kirjasta:

Pentikäinen, J. 1989. Kalevalan maailma. Helsinki: Yliopistopaino.

Kalevalan myytit ja kertomukset kertovat kuinka maailma, ihminen, luomakunta ja kulttuurin keskeiset elementit luodaan ja näin perustelevat maailmanjärjestyksen. Kalevala on ”syntyjen” eepos. Vanhinta myyttiperinnettä ovat tarinat ilman linnusta, jonka munasta syntyivät taivas, maa, aurinko, kuu ja tähdet. Alkuaikaan liittyy myös kaaos, jossa elettiin ilman aurinkoa ja valoa pimeydessä.

Vanhan Kalevalan mukaan Väinämöinen oli luojajumala, joka alkumerellä kynti meret, loi luodot ja kasvatti karit. Väinämöisen polven päällä kokkolintu hautoi munia, jonka jälkeen Väinämöinen lausui luomissanat. Uuden Kalevalan mukaan maailmansyntyruno alkaa naisesta, Ilmattaresta, jonka tuuli ja vesi raskauttivat veden emoksi. Ilmatar anoo Ukko ylijumalan apua. Sotka munii Ilmatteren polven päälle munat, joista syntyy kosmos, saaret ja niemet. Väinämöinen syntyi Ilmattaresta avustamaan luomistyössä.

Myyttinen aikakäsitys on syklistä ja toistuvaa sekä kahden aikaulottuvuuden (alku- ja nykyajan) yhteen sulamista toisin, kuin historiallinen aika on taas lineaarista, jatkuvaa ja palautumatonta. Voidaan sanoa, että myytti on pyhää historiaa.

Lönnrot hahmotti jumala-käsitystä seuraavasti: korkein jumala oli Ukko ja muita alempia jumalolentoja olivat Tapio, Ahti, Lempo, Hiisi, Tuoni, Kalma, Louhi, Mielikki, Luonnottaret, Kuuttaret, Päivättäret, Otavattaret, Tuulettaret, Suvettaret, Etelättäret, Syöjättäret ja Tuonettaret. Huomiota kannattaa kiinnittää myös naispuolisten jumaluuksien määrään. Lähtökohtana luomisessa on luonto ja Jumala luojana.

Muinaissuomalainen kansa näki taivaan (taivaankannen) suuren osan vuodesta pimeänä tähdillä kirjailtuna ”kirjokantena”. Keskeisistä Kalevalan myyteistä onkin taivaanvalon vapauttaminen kaatamalla iso tammi. Tällöin päivä pääsi paistamaan ja kuu loistamaan. Iso tammi käsitetään olevan kansainvälisesti tunnettu ”maailmanpuu” tai ”elämänpuu”.

Suomalaisessa kansanuskossa taivaankannen keskus on taivaannapa, joka piti yllä taivaankantta (ilmakantta). Kirjokansi tähtineen kiersi paikoillaan pysyvää Pohjantähteä (pohjannaula, taivaantappi, maailmantappi).

Kalevalassa kuvataan karhumyyttiä, jossa olennaista on erityisesti karhun synnyn kuvaaminen. Karhumyytti on todennäköisemmin kivikautinen toteeminen perinne, jossa kerrotaan kantaäidin ja karhun aviosuhteesta.

Sammolla ajatellaan olevan yhteys vaurauteen ja hyvinvointiin. Mutta mikä sitten on Kalevalassa esiintyvä Sampo? Käsitykset Sammosta ovat vaihdelleet. Lönnrot käsitti yhden tulkinnan mukaan Sammon olevan jumalkuvapatsas.

Millainen paikka on Kalevalassa esiintyvä Pohjola? Sekä Kalevala, että Pohjola ovat suomalaisten asuttamia, joilla on yhteinen kieli. Pohjolan päähenkilöt ovat naisia ja Kalevalan miehiä. Kummassakin paikassa asuu toki molempien sukupuolten edustajia. Koska Pohjolassa ovat päähenkilöt naisia ja Kalevalassa miehiä, miesten kosioretket suuntautuvat yksi toisensa perään Pohjolaan. Sieltä miehet myös ryöstävät lopulta Sammon. Pohjolalla tarkoitetaan perimmäistä paikkaa. Maailma loppui tähän ja sieltä oli vaikea löytää pois. Adam Bremeniläisen kronikan mukaan terra feminarum (naisten maa) osuu kartalla Suomenniemelle. Sitä mukaa, kun maailmankuva avartui, myös tämä tuntematon maa siirtyi kauemmas. Useat antiikin ajan kirjoittajat kertovat, että pohjoisessa äärikolkassa on myrskyinen ja vaarallinen paikka, jossa asuu vauras kansa. Siellä on reikä, aukko, luola tai maailman portti, mistä syntyy pohjoistuuli.  Maailman porttia vartioivat myyttiset eläimet. Kysymyksessä onkin siis tuonpuoleinen matkakohde. Sinne mennään yliluonnollisin keinoin ja siellä on kaikki toisin kuin täällä. Suomalaisten muinaisrunojen maailmanvuori (Kivimäki, Kipuvuori) ja maailmanpuu sijaitsee pohjoisessa. Pohjoinen oli kolkko, kylmä ja vihamielinen vainajien maa, jota vahtivat mm. naisnoidat ja yliluonnolliset olennot. Toisaalta pohjoisessa oli suurimmat mahdolliset rikkaudet, onni, varallisuus ja shamaanien tietous.

Suomalaisen tietäjälaitoksen juuret arvellaan olevan shamanismissa. Voidaan sanoa, että Väinämöinen, Lemminkäinen ja Ilmarinen ovat esikuvallisina ensimmäisiä shamanoijia, parantajia ja tietäjiä, kun tunnetaan runojen taustalla oleva maailmankuva. Kalevalan sankari on shamanistinen tietäjä miekkamiehen sijasta. Muinaissuomalaisen hengenhistorian linjassa ovat sanojenetsijäsankarit, tuonellakävijäsankarit ja suohonlaulajasankarit. Shamanismissa olennaista on yhteys tämän ja yliluonnollisen maailman välillä. Shamanismissa kaikki liittyy kaikkeen. Se on ennemminkin maailmankuva, kuin uskonto. Shamaanin yksi rooleista on asiantuntevan perinteenkannattajan rooli. Keski- ja Etelä-Euroopassa pidettiin noituutta etenkin suomalaisten erityisoikeutena. Kalevalassa on useita runoja, jotka on osoitettu pohjautuvan selvästi shamanistiseen kulttuuriin. Runot ovat mm. myyttisiä kokemuksia ja ohjeellisia kuvauksia, miten tulee menetellä eri tilanteissa.

Näiden mukailtujen muistiinpanojen jälkeen, voit halutessasi tutustua esimerkiksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sivuilla tiivistettyyn Kalevalan sisältöön, joka on kirjoitettu selkeällä nykysuomen kirjakielellä. http://neba.finlit.fi/kalevala/index.php?m=1&l=1

Esi-isiemme maisemia ja asumuksia

Luonto oli läsnä esi-isiemme maailmassa vahvasti. Luontoa kunnioitettiin ja luontoyhteys oli vahva. Näiden syiden vuoksi olen kovin kiinnostunut esi-isiemme maailmankuvasta ja elämäntavoista. Nykypäivän ihminen on monessa tapauksessa erkaantunut liiaksi luonnosta, jonka vuoksi koetaan, että luontoa voidaan kohdella miten tahansa.

Esi-isiemme maailmankuvan ja elämäntapojen lisäksi minua kiinnostaa nähdä, millaisissa asumuksissa muinaiset suomalaiset mahdollisesti asustivat. Jos myös sinua kiinnostaa, miltä asumukset ovat näyttäneet, minkä kokoisia ne ovat mahdollisesti olleet, ja mistä materiaaleista asumukset on rakennettu, suosittelen käymään Oulun lähellä Yli-Iissä Kierikki-keskuksessa, ja tutustumaan aiheeseen. Paikka on ihan mielettömän hieno. Siellä on rekonstruktoituna oikeissa mittakaavoissa esi-isiemme asumuksia ja ne on luotu arkeologisilta kaivauksilta saadun tutkimustiedon perusteella. 

Muinaiskohteelle johtaa vankka lankkupolku, joten myös lastenvaunuilla ja pyörätuolilla pääsee kätevästi tutustumaan paikkaan. Tosin lankkupolku ei ulotu ihan rannalle, jossa on upottavaa hiekkaa. Lankkupolku johdattelee myös tutustumaan muinaisiin pyydyksiin ja ansoihin, jotka löytyvät polun varrelta konkreettisina luomuksina. 

  

Kierikissä on näyttely, joka esittelee kivikauden elämää Suomessa. Pääosin esineistö on Kierikistä arkeologisista kaivauksista löytynyttä. Yleisön on mahdollista osallistua arkeologisiin kaivauksiin, joita alueella tehdään yhä. Paikka on ollut muinoin vilkas asuin- ja kauppapaikka. 

Kierikin kivikauden kylä on paikka, jossa pääsee aidon tuntuisesti tutustumaan millaista on ollut elää muinaisuudessa. Suosittelen kiinnostuneita käymään siellä erityisesti joka kesäisen muinaismarkkinoiden aikaan. Lisätietoja löydät Kierikin nettisivuilta tai heidän facebook-sivuilta.

Rumpurentoutus

Idean rumpurentoutukseen sain minulle tärkeältä henkilöltä. Hän ehdotti josko sellaisen tekisin hänelle, kun nyt tuo uusi hieno sydänrumpu minulla on. Pitäisin rumpua lähellä hänen kehoa ja rummuttaisin tasaista rytmiä, kuin sydämen rytmiä. No, pitäähän tuota rumpurentoutusta kokeilla, sanoin minä ja hieno kokemushan se oli.

Sydänrumpu (=kehärumpu) on soitin, jonka matala ääni rentouttaa ja rauhoittaa kehon ja mielen kokonaisvaltaisesti. Sanotaan, että ihmiskehosta on jopa 65-70% vettä. Nestettä on soluissa ja soluvälinesteissä. Kehon nesteet värähtelevät rummun rytmin mukaan vaikuttaen syvälle kehon solutasoon. Värähtely hieroo koko kehoa samalla vilkastuttaen aineenvaihduntaa, tasapainottaen kehon energiakeskuksia ja luo yhteyden mielikuvien maailmaan samalla mahdollistaen sisäisen äänemme kuuntelun.

Värähtelyt ja rytmit ympäröivät meitä kaikkialla luonnossa. Molekyylit, tähdet ja planeetatkin värähtelevät. Eri eläinlajit pystyvät todistetusti kaukoviestimään pitkiäkin välimatkoja. Tällaisessa viestinnässä signaalit välittyvät värähtelyn avulla. Ihminen kuulee äidin kohdussa kasvunsa ensimmäisinä hetkinä sydämen äänen, joka on kuin rummun ääni. Voidaan siis kuvitella, että rumpurentoutuksen aikana palaamme tähän samaan autuaaseen tilaan.

Sydänrummun voi tehdä itse tai sellaisen voi myös ostaa. Omani sain Rumpu-Ukon puodista http://www.shamaanirumpu.net/ Sydänrumpu muistuttaa ulkonäöltään shamaanirumpua. Mutta tiesittekö, että sydänrummusta tulee shamaanirumpu vasta, kun se on vihitty. Vihkiminen tapahtuu noudattaen tarkasti vanhoja tapoja. Vihkimisen jälkeen rummusta tulee henkilökohtainen, eikä se toimi vieraissa käsissä.

En pidä itseäni mitenkään musikaalisena, mutta alkukantaiset äänet kyllä kiehtovat kovasti. Minua kiehtoo myös ajatus siitä, että sydänrumpu vie äänellään mukanaan muinaisiin säveliin. Siksipä ehkä ihastuinkin sydänrumpuun niin voimakkaasti. Sitä on helppo soittaa itselle omalla tavallaan tai vaikkapa rumpurentoutuksen kautta toiselle. Jos pitää nimetä hieno kappale sydänrummulla soitettuna, sellainen on mielestäni Eivør:in Trøllabundin live-esiintyminen: https://www.youtube.com/watch?v=LpiFmZLICgM Siinä Eivør laulaa kauniisti rummutuksen lisäksi ja onhan siinä tuo kurkkulaulu-osuuskin oikein mielenkiintoinen ja puhutteleva.