Harva meistä on täydellinen. Ekologisuus ja ekohenkisyys
ovat elämäntapoja, joihin pitää keskivertoihmisen herätä ja oppia. Monia
oppivuosia on minulla itselläni jo takana, mutta tavoitteita on edelleen paljon
saavuttamatta. Tärkeintä on pyrkiä tasapainoiseen elämään. Aloitetaan pienistä
asioista. Muutetaan ensin omaa käyttäytymistä ja arvomaailmaa kestävämpään
suuntaan.
Arvomaailma ilmentyy mm. käytännön elämäntavoissa. Arvostan
kauniisti kulunutta, kierrätettyä ja tuunattua sekä luovaa heittäytymistä.
Tykkään värikkäästä sisustuksesta ja vaatteista. Samalla ihmettelen miten
paljon ihmiset keskimäärin pukeutuvat turvallisiksi koettuihin väreihin, kuten
mustaan, valkoiseen, harmaaseen ja ruskeaan.
Luovaa heittäytymistä 11.11.11. porukalla.
Monesti en oikein käsitä
keskivertoihmisen ajatusmaailmaa, vaikka kovin sitä pyrinkin ymmärtämään.
Elämän tarkoitus on tuskin ainakaan kuluttaminen ja shoppailu, josta moni
näyttää tulevan ainakin näennäisesti hyvin onnelliseksi. En myöskään ymmärrä
yletöntä vartalon leikkelemistä ja sitä mielikuvaa naisten ja miesten
vartaloista, jota meille tuputetaan muotilehdissä. Ne ovat minulle ikään kuin
tyhjiä ulkokuoria, joilta puuttuu henkinen ulottuvuus. En myöskään täysin
ymmärrä ihmisiä, jotka menevät massan mukana melkein asiassa kuin asiassa. Koen
heiltä puuttuvan oman ajattelun ja ilmaisun taito. Ei haluta erottautua. Ehkä
siksi olenkin kulkenut omia polkujani niin kauan kuin muistan.
Haluan omalla esimerkilläni näyttää,
että elämäntapojen muuttaminen kestävämpään suuntaan on mahdollista ihan
jokaisen kohdalla, kun lähdetään liikkeelle pienistä asioista. Tehdään se yhdessä, sillä yhdessä kaikki on helpompaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti