Suomalainen luonnonusko - polku tasapainoiseen luontosuhteeseen

Jotta me suomalaiset voisimme kulkea kohti tasapainoisempaan luontosuhdetta, tulisi ensin tutustua omiin juuriimme ja suomalaiseen luonnonuskoon ja -perinteeseen.

Kun puhutaan yleisesti alkuperäiskansoista, yleistetään merkittävästi laajaa ihmisjoukkoa kuuluvaksi saman nimikkeen alle. Alkuperäiskansoja ei voida pitää yhtenäisenä joukkona, joilla kaikilla olisi samanlainen luontosuhde. Mutta jos yleistetään ajatusta siitä, millainen luontosuhde alkuperäiskansoilla uskotaan olevan, niin sen ajatellaan olevan tasapainoinen, tasavertainen, aito, harmoninen, vääristelemätön ja kesyttämätön.

Alkuperäiskulttuureissa painotetaan holistista, kokonaisvaltaista suhdetta maan, eläinten, kasvien ja henkiolentojen välillä. Länsimaisessa kulttuurissa painotetaan taas dualistisuutta, hierarkkisuutta ja oletusta ylempiarvoisuudesta. Länsimaisessa kulttuurissa on selvä vastakkainasettelu esimerkiksi mies vs. nainen, henki vs. keho, ihminen vs. eläin, sivistyskansat vs. luonnonkansat välillä. Alkuperäiskulttuureilla on länsimaiseen kulttuuriin verrattuna erilainen tapa hahmottaa todellisuutta ja omaa paikkaa maailmassa ja yhteisössä. Sen kautta voidaan löytää oma identiteetti ja voimaantua. Länsimaisen kulttuurin tulee kunnioittaa alkuperäiskulttuurien erilaista ajattelutapaa. Usein kuitenkin alkuperäiskulttuurien tapaa tietää ja hahmottaa asioita suhtaudutaan suorastaan rasistisesti.

Luonnonkansojen elämätapa ja maailman ymmärtäminen sisältää erilaisia henkiä ja luonnon jumalia. Tämä voidaan nähdä ennen kaikkea niin, että luontoympäristö koetaan elävänä, tuntevana ja kunnioitettavana. Alkuperäiskulttuureiden mukaan kaikessa on henki, esimerkiksi ihmisissä, eläimissä, kasveissa, kivissä, järvissä ja paikoissa. Luontoympäristön kanssa tasapainoinen vuorovaikutus koetaan siksi erittäin tärkeänä.

Kotoperäinen suomalainen luonnonuskon maailmankuva edustaa alkuperäisintä perintöämme, jota mm. kristinusko on yrittänyt hävittää voimallisesti. Suomenuskolla tarkoitetaan vanhan kansan luonnonuskoista kansanperinnettä. Ja vielä paremminkin sillä tarkoitetaan maan- ja metsänvaraista elämäntapaa, jonka osana luonnonuskoiset perinteet ovat syntyneet ja eläneet. Luonnonuskoiseen kansanperinteeseen kuuluvat mm. itämerensuomalainen kansanrunous, haltijausko, luonnon pyhien paikkojen, eli hiisien kunnioittaminen, sekä ajatus tuonpuoleisessa elävistä vainajista.

Muinaissuomalainen luontosuhde oli ennen muinoin paljon kokonaisvaltaisempi. Hengellisyyden erottaminen perinnekulttuurista on melkeinpä mahdotonta. Luonnolla ja ihmisellä on sielu, ja ne ovat käytännössä toisistaan erottamattomia. Luontoa oli siis syytä kunnioittaa. Sukuyhteisö käsitettiin paljon laveammin kuin nykyään. Se käsitti tuolloin esivanhemmat, vainajat, henget ja jopa eläinkunnan. Myös yhteisöllisyys ymmärrettiin tuolloin huomattavasti laajemmin. 

LÄHTEET

Heikkilä, T. 1995. Kullervon suku – erään mielenmaiseman varhaisvaiheet.

Kailo, K. 2006. Saunan mielenmaisema: Elämänkaarirituaalit ja suomalainen luontosuhde. Teoksessa Heiskanen, I. & Kailo, K. (toim.) 2006. Ekopsykologia ja perinnetieto – Polkuja eheyteen.

Kailo, K. 2006. Ekofeminismi – Luonnon kohtelu ja naisen kohtelu haijastavat toisiaan. Teoksessa Heiskanen, I. & Kailo, K. (toim.) 2006. Ekopsykologia ja perinnetieto – Polkuja eheyteen.

Salonen, K. 2005. Mieli ja maisemat: Eko- ja ympäristöpsykologian näkökulma.

Taivaannaula. http://www.taivaannaula.org/suomenusko/mita-se-on/

Tarbet, T. V. 2007. Hopiprofetian olemus. Teoksessa Venell, V., Fagerholm, K. & Silfverberg, K. (toim.) 2007. Neljän tuulen tiet: Alkuperäiskansojen elämänviisautta etsimässä.

Wahlström, R. 2006. Miten luonto kuntouttaa? Ekoterapiaa käytännössä. Teoksessa Heiskanen, I. & Kailo, K. (toim.) 2006. Ekopsykologia ja perinnetieto – Polkuja eheyteen.

Uskomukset luontokäsityksen pohjana

Ihmiset ovat usein mestareita yksinkertaistamaan monimutkaisia ja monitahoisia asioita. Se selkeyttää ja nopeuttaa asioiden omaksumista ja hyödyntämistä. Yksinkertaistamisessa piilee kuitenkin se vaara, että jätetään jotain oleellista huomioimatta monimutkaisissa ja monitahoisissa syy-seuraussuhteissa. Yksi yksinkertaistamisen muoto on uskomukset. Ne yksinkertaistavat ajattelua ja elämää. 

Uskomukset voivat olla tiedostamattomia ja tiedostettuja ja ne koostuvat kokemuksista, asenteista, tavoista, suhtautumisesta ja palautteesta. Uskomukset eivät ole muuttumattomia, vaan ne muokkaantuvat jatkuvasti. Niihin voi sisältyä osia, jotka ovat peräisin esimerkiksi vanhemmilta, tai suvulta. Joissain tapauksissa uskomukset voivat rajoittaa ja häiritä ajattelua ja elämää.

Uskomuksissa ei sallita epävarmuutta tai epätietoisuutta. Uskomukset painottavat valmiiksi tietämistä, jolla tarkoitetaan sitä, että meidän tulisi tietää valmiiksi kaikki, vaikka maailmahan on täynnä selittämättömiä ihmeitä. Usein mukana saattaa olla osaamattomuutta ja epävarmuutta siitä, miten asiaan pitäisi suhtautua. Uskomuksia tulisikin tästä syystä kyseenalaistaa. Kaikkitietävyys on haitallista, koska tällöin ei voi oppia enää uutta. Kun saa luvan olla tietämätön, aukenee mahdollisuus uuteen näkökulmaan ja uuden oppimiseen. Epävarmuuden sietäminen voi olla myös kasvattava kokemus. 

Se miksi tämänkertainen blogiaihe käsittelee uskomuksia, liittyy siihen, että jokaisen oma luontokäsitys perustuu uskomuksiin. Tämä pätee, niin modernin länsimaisen ihmisen, kuin alkuperäiskansan luontokäsityksiin. Alkuperäiskansojen uskomuksissa luonto on elämän antaja, rakastava ja henkinen. Siksi he kunnioittavat luontoa ja huolehtivat sen hyvinvoinnista. Erilaiset uskomukset ja näkemykset syntyvät erilaisten ympäristöjen ja kulttuurien vaikutuksesta, eikä kenenkään tapaa nähdä asioita voi pitää muita ylevämpänä ja arvokkaampana.

Tärkeintä on tulla tietoiseksi siitä, mihin oma ajattelu perustuu. Tällöin ihminen pystyy arvioimaan ajattelutapaansa ja mahdollisesti jopa muuttamaan sitä suuntaan tai toiseen. On vapauttavaa huomata, että kaikessa ei ehkä tarvitse ajatella niin kuin on opetettu, vaan voi rohkeasti rikkoa rajoja ja tottumuksia. Oman itsensä ymmärtämisen kautta voi löytää yhteyden itseensä ja maailmankaikkeuteen.

Meidän tulisi hyväksy se tosiasia, että maailmassa on äärettömän paljon enemmän kysymyksiä, kuin niihin on vastauksia.

Uskomuksista päästään pohtimaan tieteen uskottavuutta. Väitetään, että tiede tutkii objektiivisesti ja neutraalisti, mutta nykyään tutkijat myöntävät, että tämä ei pidä paikkaansa. Tiede nimittäin heijastaa aina aikalaiseetosta, sekä tutkijoiden (ja/tai myös rahoittajien) omia oletuksia ja arvoja. Usein näitä heijastumia vain ei tiedosteta.

Tieteen nimissä tehtävät tutkimusaiheet painottuvat aiheisiin, joihin on helpointa saada rahoitus. Tähän vaikuttaa tieteen oletus aiheen uskottavuudesta. Identtiset kaksoset Harri ja Ilkka Virolainen (molemmilla neljä maisterin tutkintoa ja yksi tohtorintutkinto) toteavat, että huomionarvoista on se, että länsimainen kulttuuri on ainut, joka on tehnyt esimerkiksi parapsykologisista ilmiöistä ongelman. Silloin, kun uusi tieto ja ilmiö eivät sovi tiedemiesten edustamaan paradigmaan (eli yleisesti hyväksytty tai oikeana pidetty teoria tai viitekehys), useat tiedemiehet tuntevat olonsa uhatuksi. Tämä asennetasolla oleva syy saattaa olla myös syy siihen, miksi yliluonnollisia ilmiöitä on tutkittu vähän, vaikka aihe on merkittävä. Yliluonnolliset ilmiöt eivät ole saavuttanut uskottavuutta tieteen näkökulmasta ja täten myös tutkimusaihetta haittaa rahoituksen puute. Merkittävää on lisäksi se, että esimerkiksi yliluonnollisten ilmiöiden todistamisen vaatimustaso on korkeampi kuin muilla tieteenaloilla. Usein näitä ilmiöitä halutaan tutkia laboratorio-oloissa. Laboratorio-oloissa tutkimista rajoittaa kuitenkin se, että näitä ilmiöitä tapahtuu todellisuudessa paljon laboratorio-oloja enemmän luonnollisissa ja spontaaneissa tilanteissa arjen keskellä. On olemassa dogmaattinen skeptisyys, joka pitää mahdottomina yliluonnollisia ilmiöitä. Tällöin kaikkien todisteiden, jotka puoltavat ilmiötä, uskotaan olevan automaattisesti paikkansa pitämättömiä. Mieli on silloin suljettu, havaintokyky on supistunut ja kanta on jo valmiiksi puolueellinen.

LÄHTEET:

Hirvi, J. 2006a. Kohti mielen ekologiaa: Järjestelmäajattelua ja muita ekologisen maailmankuvan rakennuspuita. Teoksessa Heiskanen, I. & Kailo, K. (toim.) 2006. Ekopsykologia ja perinnetieto – Polkuja eheyteen.

Kailo, K. 2006. Saunan mielenmaisema: Elämänkaarirituaalit ja suomalainen luontosuhde. Teoksessa Heiskanen, I. & Kailo, K. (toim.) 2006. Ekopsykologia ja perinnetieto – Polkuja eheyteen. 

Salonen, K. 2005. Mieli ja maisemat: Eko- ja ympäristöpsykologian näkökulma. 

Salonen, K. 2006. Ihminen on luontoa. Teoksessa Heiskanen, I. & Kailo, K. (toim.) 2006. Ekopsykologia ja perinnetieto – Polkuja eheyteen.

Salonen, K. 2010. Mielen luonto: Eko- ja ympäristöpsykologian näkökulma. 

Suutala, M. 2006. Löydä luonto itsestäsi ja ole suomalainen! Teoksessa Heiskanen, I. & Kailo, K. (toim.) 2006. Ekopsykologia ja perinnetieto – Polkuja eheyteen.

Wahlström, R. 2006. Miten luonto kuntouttaa? Ekoterapiaa käytännössä. Teoksessa Heiskanen, I. & Kailo, K. (toim.) 2006. Ekopsykologia ja perinnetieto – Polkuja eheyteen.

Virolainen, H. & Virolainen, I. 2014. Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopedia.

Laitilan Hautvuori - mystinen voimapaikka ja Varsinais-Suomen näyttävimmät luolastot

Seuraavaksi esittelen teille yhden voimapaikoistani, jonne tieni kulkee aina vain uudestaan ja uudestaan. Se on paikka, josta on vaikea sanoa yhtä päänähtävää. Nähtävää on nimittäin niin monipuolisesti. Kohde on Laitilan Hautvuori. Hautvuori tarjoaa Varsinais-Suomen näyttävimpiä luolastoja. Suomessa luola määritellään siten, että kallio- tai maaperän onkaloon mahtuu 2-3 aikuista henkilöä. Myös kalliolipat, joihin mahtuu n. 10 henkilöä, määritellään luolaksi. Hautvuori on myös mielenkiintoinen arkeologinen kohde. 

Hautvuori on n. 15 metrin korkuinen kallio. Se muodostuu kahdesta kalliomäestä, jonka erottaa keskeltä sola. 

Hautvuorelle kannattaa ajaa 8-tieltä kääntyen Kusniin (Kusnintie) ja sieltä vasemmalle Pirttikyläntielle. Hautvuoren opastekyltti löytyy heti metsästysmajan jälkeen. Auton voi pysäköidä kyltin kohdalla tien toiseen laitaan pienelle kalliolevikkeelle. Karttalinkki ohessa. Opastekyltiltä on n. 100 metrin matka Hautvuorelle.

Hautvuori on yksi Laitilan kuudesta linnavuoresta ja se on yksi Suomen vanhimmista. Linnavuoren käyttö ajoittuu pronssikauteen, kun useimmiten linnavuorten käyttö on alkanut rautakautena. Laitilan linnavuorien lukumäärä on enemmän, kuin missään muussa Suomen pitäjässä. Hautvuorta on ympäröinyt aikoinaan meri. Tästä meren läheisyydestä on todisteena myös muutaman luolan n. 60 cm paksu simpukankuorista koostuva soramaa. Hautvuori on muinaismuistolain suojelema, joten sen vahingoittaminen on kielletty.

 

Kuten Suomen rotkot –kirjassa todetaan, rotkojen ja luolien mystistä ilmapiiriä on käytetty aikoinaan tietäjien, noitien, shamaanien ja kansanparantajien omiin menoihinsa. Näitä on käytetty portteina toiseen tietoisuuden tilaan ja niistä on haettu voimaa ja tietoa, sekä parannettu sairaita. Rotkojen ja luolien ilmapiiri vetoaa myös tavallisiin ihmisiin ja niistä on muodostunut pyhättöjä ja metsäkirkkoja. Niissä on juhlittu, uhrattu ruoka- ja juomalahjoja, sekä kunnioitettu luontoa. Rotkoja ja luolia on pidetty voimapaikkoina, joissa asusti voimakkaita henkiä. Pyhiä paikkoja samalla pelättiin ja kunnioitettiin.

Uusia tutkimustuloksia (v. 2010 Tukholman yliopiston geologi Nils-Axel Mörner) Hautvuoren luolien ja teräväsärmäisten lohkareiden synnystä löytyy oheisesta Youtube videosta. Näyttäisi vahvasti siltä, että maanjäristys on ollut asialla näiden synnyssä jääkauden jälkeen. Videossa kuullaan todisteita Suomen kallioperän aktiivisuudesta. Nämä todisteet luovat samalla myös vakavan epäilyksen, että onko ydinjätteiden oikea loppusijoituspaikka sittenkään syvällä maanpinnan alla.

Merenkurkun saariston mieletön maisema

Seuraavaksi esittelen hienon retkikohteen, johon kannattaa ehdottomasti tutustua, jos sitä ei ole vielä tehnyt. Esittelykohde on Merenkurkun saariston Svedjehamn.

Merenkurkun saaristo kuuluu UNESCO:n maailmanperintöluettelon luontokohteisiin. Kohde on ainutlaatuinen, sillä siellä tulee maankohoamisilmiö parhaiten esille koko maailmassa ja maankohoamisnopeus on vielä yksi maailman suurimmista.

Merenkurkun saariston tyypillisiä piirteitä ovat maankohoaminen, erilaiset moreenikentät (Ribbed-moreenit, De Geer moreenit ja Drumliinit) ja jäätikkökulutuksen merkit paikoittain näkyvissä olevassa peruskalliossa.

Björkön alue ja Raippaluoto Merenkurkun saaristossa ovat Suomen parhaita esimerkkejä De Geer -moreenialueista. De Geer –reunamoreenit ovat syntyneet jään reunan suuntaisesti viimeisen jääkauden aikana.

Björkön Svedjehamnissa on näköalatorni, josta pääsee ihailemaan De Geer-moreenia. Aluetta kiertää myös 3,5 km pituinen Bodvattnet -luontopolku, jossa pääsee tutuksi maankohoamisrannikon luonnon ja De Geer -moreeniharjanteiden kanssa. Kesällä Svedjehamnista pääsee myös risteilylle Valassaarille tutustumaan paremmin maailmanperintöalueeseen. 

Svedjehamn sijaitsee Mustasaaren kunnassa, 40 km päässä Vaasasta. Auton voi pysäköidä kätevästi Svedjehamnin kalasataman pysäköintialueelle. Näkötornille on kalasatamasta noin 600 metriä. 

LÄHTEET:
www.merenkurkku.fi