Jotta me suomalaiset voisimme kulkea kohti tasapainoisempaan luontosuhdetta, tulisi ensin tutustua omiin juuriimme ja suomalaiseen luonnonuskoon ja -perinteeseen.
Kun puhutaan yleisesti alkuperäiskansoista, yleistetään merkittävästi laajaa ihmisjoukkoa kuuluvaksi saman nimikkeen alle. Alkuperäiskansoja ei voida pitää yhtenäisenä joukkona, joilla kaikilla olisi samanlainen luontosuhde. Mutta jos yleistetään ajatusta siitä, millainen luontosuhde alkuperäiskansoilla uskotaan olevan, niin sen ajatellaan olevan tasapainoinen, tasavertainen, aito, harmoninen, vääristelemätön ja kesyttämätön.
Alkuperäiskulttuureissa painotetaan holistista, kokonaisvaltaista suhdetta maan, eläinten, kasvien ja henkiolentojen välillä. Länsimaisessa kulttuurissa painotetaan taas dualistisuutta, hierarkkisuutta ja oletusta ylempiarvoisuudesta. Länsimaisessa kulttuurissa on selvä vastakkainasettelu esimerkiksi mies vs. nainen, henki vs. keho, ihminen vs. eläin, sivistyskansat vs. luonnonkansat välillä. Alkuperäiskulttuureilla on länsimaiseen kulttuuriin verrattuna erilainen tapa hahmottaa todellisuutta ja omaa paikkaa maailmassa ja yhteisössä. Sen kautta voidaan löytää oma identiteetti ja voimaantua. Länsimaisen kulttuurin tulee kunnioittaa alkuperäiskulttuurien erilaista ajattelutapaa. Usein kuitenkin alkuperäiskulttuurien tapaa tietää ja hahmottaa asioita suhtaudutaan suorastaan rasistisesti.
Luonnonkansojen elämätapa ja maailman ymmärtäminen sisältää erilaisia henkiä ja luonnon jumalia. Tämä voidaan nähdä ennen kaikkea niin, että luontoympäristö koetaan elävänä, tuntevana ja kunnioitettavana. Alkuperäiskulttuureiden mukaan kaikessa on henki, esimerkiksi ihmisissä, eläimissä, kasveissa, kivissä, järvissä ja paikoissa. Luontoympäristön kanssa tasapainoinen vuorovaikutus koetaan siksi erittäin tärkeänä.
Kotoperäinen suomalainen luonnonuskon maailmankuva edustaa alkuperäisintä perintöämme, jota mm. kristinusko on yrittänyt hävittää voimallisesti. Suomenuskolla tarkoitetaan vanhan kansan luonnonuskoista kansanperinnettä. Ja vielä paremminkin sillä tarkoitetaan maan- ja metsänvaraista elämäntapaa, jonka osana luonnonuskoiset perinteet ovat syntyneet ja eläneet. Luonnonuskoiseen kansanperinteeseen kuuluvat mm. itämerensuomalainen kansanrunous, haltijausko, luonnon pyhien paikkojen, eli hiisien kunnioittaminen, sekä ajatus tuonpuoleisessa elävistä vainajista.
Muinaissuomalainen luontosuhde oli ennen muinoin paljon kokonaisvaltaisempi. Hengellisyyden erottaminen perinnekulttuurista on melkeinpä mahdotonta. Luonnolla ja ihmisellä on sielu, ja ne ovat käytännössä toisistaan erottamattomia. Luontoa oli siis syytä kunnioittaa. Sukuyhteisö käsitettiin paljon laveammin kuin nykyään. Se käsitti tuolloin esivanhemmat, vainajat, henget ja jopa eläinkunnan. Myös yhteisöllisyys ymmärrettiin tuolloin huomattavasti laajemmin.
Kotoperäinen suomalainen luonnonuskon maailmankuva edustaa alkuperäisintä perintöämme, jota mm. kristinusko on yrittänyt hävittää voimallisesti. Suomenuskolla tarkoitetaan vanhan kansan luonnonuskoista kansanperinnettä. Ja vielä paremminkin sillä tarkoitetaan maan- ja metsänvaraista elämäntapaa, jonka osana luonnonuskoiset perinteet ovat syntyneet ja eläneet. Luonnonuskoiseen kansanperinteeseen kuuluvat mm. itämerensuomalainen kansanrunous, haltijausko, luonnon pyhien paikkojen, eli hiisien kunnioittaminen, sekä ajatus tuonpuoleisessa elävistä vainajista.
Muinaissuomalainen luontosuhde oli ennen muinoin paljon kokonaisvaltaisempi. Hengellisyyden erottaminen perinnekulttuurista on melkeinpä mahdotonta. Luonnolla ja ihmisellä on sielu, ja ne ovat käytännössä toisistaan erottamattomia. Luontoa oli siis syytä kunnioittaa. Sukuyhteisö käsitettiin paljon laveammin kuin nykyään. Se käsitti tuolloin esivanhemmat, vainajat, henget ja jopa eläinkunnan. Myös yhteisöllisyys ymmärrettiin tuolloin huomattavasti laajemmin.
LÄHTEET
Heikkilä, T. 1995. Kullervon suku – erään mielenmaiseman varhaisvaiheet.
Kailo, K. 2006. Saunan mielenmaisema: Elämänkaarirituaalit ja suomalainen luontosuhde. Teoksessa Heiskanen, I. & Kailo, K. (toim.) 2006. Ekopsykologia ja perinnetieto – Polkuja eheyteen.
Kailo, K. 2006. Ekofeminismi – Luonnon kohtelu ja naisen kohtelu haijastavat toisiaan. Teoksessa Heiskanen, I. & Kailo, K. (toim.) 2006. Ekopsykologia ja perinnetieto – Polkuja eheyteen.
Salonen, K. 2005. Mieli ja maisemat: Eko- ja ympäristöpsykologian näkökulma.
Taivaannaula. http://www.taivaannaula.org/suomenusko/mita-se-on/
Tarbet, T. V. 2007. Hopiprofetian olemus. Teoksessa Venell, V., Fagerholm, K. & Silfverberg, K. (toim.) 2007. Neljän tuulen tiet: Alkuperäiskansojen elämänviisautta etsimässä.
Wahlström, R. 2006. Miten luonto kuntouttaa? Ekoterapiaa käytännössä. Teoksessa Heiskanen, I. & Kailo, K. (toim.) 2006. Ekopsykologia ja perinnetieto – Polkuja eheyteen.
